Jo 1800-luvulla jouluna syötiin paremmin kuin arkena, mutta koko kansaa yhdistävää jouluruokaa silloin ei vielä ollut.
Joulukinkku oli tärkeä osa jouluateriaa ja 1700-luvun säätyläiskodeissa herkuteltiin kokonaisella paistetulla sianpäällä.
Rosolli levisi Lounais-Suomesta muualle Suomeen 1800-luvulla, ja lanttu- ja perunalaatikko ilmestyivät pitopöytiin 1800-luvun lopussa.
Valkoinen, maitoon keitetty riisipuuro oli 1800-luvulla hienouden mitta. Tapa piilottaa manteli puuroon on omaksuttu Ruotista.
Luumu-, rusina- tai sekahedelmäkeiton syöminen oli tapana varakkaammissa talonpoikaiskodeissa 1800-luvulla, ja sekahedelmäkeitosta tuli yleinen jälkiruoka 1920- ja 1930-luvulla.
Perheemme joulupöytään kuuluu ehdottomasti joulukinkku, ja mielellään kotimainen. Kinkun paistamme nykyään ritilällä uunissa ilman paistopussia, alla pelti jossa pieni kulhollinen vettä. Kuorrutuksia on kokeiltu monenlaisia perinteisestä sinappi-korppujauhohunnusta eri maustesekoituksiin ja chilihöysteisiin, tänä jouluna vuorossa on piparikuorrute mausteiden kera. Kinkkunautinto kruunataan itse valmistetulla sinapilla.
Kinkun kavereiksi meidän pöytäämme pääsevät kinkun paistinliemi, säilyke- ja tavalliset herneet, lohi, anjovis, keitetty kananmuna, keitinperunat ja rosolli. Kaikki itse tehtyjä (hmm, itse tehtyä anjovista..). Mutta varsinkin laatikot ovat suurta herkkua ja tietysti itse tehtyjä: porkkana- ja lanttulaatikko ovat jo pakastimessa odottamassa h-hetkeä. Punajuurilaatikko (uusi innostuksemme) valmistuu tänään, ja ainakin ensimmäinen perunalaatikkovuoka on saatava pöytään pakastamatta eli sen tekoon pitää löytää aikaa loppuviikosta.
Jälkiruoaksi nautitaan tummaa kahvia ja joulutorttuja, korianterileipiä, wilhelmiinoja, koristeltuja pipareita...ja Unkarista olemme kaapanneet yhden jouluperinteen omaksemme: unkarilainen joulukakku on jo osa joulunajan kahvipöytäämme, ja sopii siihen siinä kuin kenen tahansa muunkin sukulaisen leivonnainen.
 |
Aiaiai, pitää vielä tyytyä vain katselemaan kuvia. |
 |
Kahvipöydän tunnelmaa viime joululta. |